28.01.2016  |   Aloitussivu  |   Viikko-ohjelma   |   Mihin uskomme?  |    Ajankohtaista  |   Kuvagalleria  |    Saarnoja   |   Yhteystiedot

     
 

 

 

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

-  Matt.  28:19

 

Aiempia kirjoituksia(Tuomo Ahonen ja Veijo Heinonen):

 

 

 

 


 

 

Palaa aloitussivulle


Työntekijän palsta - Sanna Piirainen

Jumala puhuu - 28.1.2016

Ps 16:7: "Minä kiitän Herraa, hän neuvoo minua, yölläkin kuulen sisimmässäni hänen äänensä." 

Olisi ihana, jos voisi aina kuulla Jumalan äänen. Olisi ihana, jos Jumala puhuisi niin kuin vaikka Hesekielille suurten efektien kera tai kuten Samuelille yöllä selvästi havaittavan äänen myötä.

 Useimmiten saamme kuitenkin tyytyä siihen, että Jumala puhuu enemmän kirjoitetussa sanassaan. Emme ehkä arvosta sitä niin paljon kuin esimerkiksi henkilökohtaista profetiaa, mutta Jumalan sanan, Raamatun tulisi olla tärkein oppaamme elämässä.

 On kuitenkin sellaisia tapoja, joita emme välttämättä edes huomaa Jumalan henkilökohtaiseksi puheeksi juuri meille. Useasti Jumala puhuu ajatusmaailman kautta. Sanomme, että tunnemme kehotusta. Esimerkiksi Jumala voi puhua meille hyvin arkipäiväisiä asioita, joita ei tule ajatelleeksi Jumalan puheeksi. Voi tulla mieleen vaikka käydä tervehtimässä jotain ihmistä, auttaa jotain seurakuntalaista, sopia ystävänsä kanssa, jos on ollut riidoissa. Jumala voi puhua meille pienien asioiden kautta.

 Tällaiset ”pikkujutut” saattavat mennä meiltä ohi. Kuulemme ne kyllä, mutta niiden toteutus saattaa jäädä. Ajattelemme usein, että teen sen sitten myöhemmin ja sitten se unohtuu. Voimme vahingossa jättää kuulematta, mitä Hänellä on sanottavaa.

 Jumala on kuitenkin niin armollinen, että hän ei lopeta puhumista. Hän puhuu meille edelleen suoraan sisimpäämme. Kun Jumala puhuu sinulle jostain pienestä asiasta, älä viivyttele sen kanssa, vaan toteuta se rohkeasti uskossa, vaikka se olisi vain soitto ja kuulumisten kysely. Se, mitä me näemme ja ymmärrämme, voi olla vain pieni osa Jumalan suurta huolenpitoa. Toiselle se voi olla suuri asia ja rukousvastaus.

 Älä siis enää viivyttele, kun Jumala kehottaa sinua tekemään jotain. Kun olemme vähässä uskollisia, Jumala antaa meille enemmän. Putsataan korvat ja kuullaan, mitä Jumala meille puhuu.

 

 

 
 
 

 

3.1.2016 Sanna Piirainen aloitti seurakunnan työntekijänä. Hän tuli yhdessä Jarno miehensä kanssa Keuruulta, jossa Sanna on opiskellut teologian maisteriksi (University of Wales). Jumala siunatkoon yhteistyömme!

 

 

Työtä on paljon ja työmiehiä on vähän. Herra itse lupasi: "Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti". - Matteus 28:20.

 

___________________________

Tässä on luettavissa Alasatakuntalehden tervetuloa juttu 22.12.2015. Lue tästä.

Sanna luonnehti itseään seuraavasti: "Suurin haluni ja kutsumukseni on palvella Jumalaa lahjoillani ja taidoillani. Olen vahvistanut kutsuani Raamatun opintojen kautta (maisterin opinnot). Minulla on monen vuoden kokemus seurakuntatyön eri alueilta. Lisäksi olen toiminut opettajana erilaisissa oppilaitoksissa." Viimeksi ennen Euraan muuttoa Sanna on toiminut Keurulla Iso Kirja Opistossa kurssin nuorisosihteerinä. Hän on ollut organisoimassa mm. Youth Celebration tapahtumia sekä Davar-opinpolku tapahtumia. 

Sanna ja Jarno asuvat ja kunnostavat vanhaa maalaistaloa Euran Inkimäessä, joten he ovat jo kovasti asettuneet Euraan ja tulleet näiltä osin euralaisiksi.